Pöytälaatikko
Pöytälaatikko. Eli seuraavan sukupolven paperikirja
Tiivistelmä
Uudessa Suomessa voisi olla "Pöytälaatikko" -osio pöytälaatikkokirjailijoille, jotka haluavat saattaa teoksensa sisällön yleisön luettavaksi, kommentoitavaksi ja arvioitavaksi ilman etukäteismaksua tai lupausta maksusta.
Yksi malli olisi ottaa jonkinlainen Latex -sisällönkäsittelyjärjestelmä sisältöjen arkistoimiseen.
Pari käytännön esimerkkiä "Latex -kirjasta"
Tämä kirjoitus "artikkeli" -formaatissa, pdf.
Tämä kirjoitus "kirja" -formaatissa, pdf.
Kuriositeettina liitän tähän 2200 sivuisen suurteoksen "Suometar" :).
Nettikirjapaino, palvelumalli
Autentikointi
Ensimmäisessä vaiheessa kirjan aineisto lähetetään palveluun [zip] -tiedostona. Tämän tiedoston tarkistussumma lähetetään saman tien johonkin luotettavaan Timestamp palveluun sekä annetaan lähettäjälle. Vaihtoehtoisesti tiedosto lähetetään autentikointipalvelun (nettihenkkarit) kautta, jolloin aikaleima on saatu ennen kuin teos on tullut palveluun.
Tällä tavalla lähettäjä saa pitävän todisteen aineiston hallinnasta tietyllä hetkellä. Aineiston hetkellinen hallinta voidaan liittää olemassa olevaan henkilöön vaikkapa Nettihenkkarit tai vastaavan -palvelun avulla. (Samalla saadaan järjestelmään tieto kirjoituksen yhteydestä olemassa olevaan fyysiseen henkilöön.)
Siis lähettämällä kirjansa julkaistavaksi kirjoittaja saa oikeudessa pitävän ja julkisesti tunnustetun oikeuden teokseensa.
Koostaminen
Ennen kuin kirja julkaistaan, on sen sovittava täydellisesti julkaisijan antamaan Latex struktuuriin. Siispä kirjoittajalla on vielä paljon työtä viimeistelyn kanssa. Viimeistely tehdään nettipohjaisen editorin avulla tai editori voi olla myös kirjoittajan omalla koneella.
Käytännön menettely
Käytännössä tämä prosessi tehdään päinvastaisessa järjestyksessä. Julkaisija tarjoaa oman formaattinsa mukaisen Latex tekstipohjan (avoimeen levitykseen), johon kirjoittaja sovittaa tekstinsä kuvineen, äänineen ja kaikkineen omaa editoria käyttäen. (Samalla tulee tarkistetuksi, että kaikki pakolliset tiedot ovat dokumentissa.)
Kun dokumentti on valmis, kirjoittaja [zip] pakkaa kirjahakemiston ja lähettää sen palveluun. Standardiksi voisi ottaa vaikkapa archive.org'n käyttämän hakemistorakennetta, johon voi tutustua viemällä sinne jonkin omatuotantoisen tekstin ja lukemalla sivuston ohjeet.
Jakelu
Kun kirja on saatu ulkoisesti valmiiksi, voidaan se ottaa jakeluun. Alkuperäisestä materiaalista voidaan nyt tuottaa kirjoja, pdf-tiedostoja, html-tiedostoja, webbisivuja, jne., palvelusopimuksen mukaisesti.
Käytännössä julkaisija lähettää tilatun ja maksetun kirjan [Xerox]monistamoon, joka tuottaa digitaalisesta aineistosta yksittäisen kirjan sidottuna, nidottuna, kopioina jne. sen mukaan kuin ostaja on tilauksessaan määrittänyt.
Xerox linjalta valmis kirja tulostuu postipussiin ja lähtee jakeluun.
Lopuksi
Kirjapainotaidon keksiminen teki kirjojen kopioijista niiden kirjoittajia. Digitekniikka tekee kirjojen lukijoista niiden kirjoittajia ja arvostelijoita.
Lähteitä.
http://www.archive.org/index.php
http://www.lyx.org/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Latex
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hyvää pohdintaa asian perusteilla ja perusteista. Kiitos ja hyvää alkavaa vuotta.
Olen LaTeX-käyttäjä jo vuodesta -98, mutta en ole varma olisiko se paras tähän hommaan.
Ensinnäkin Calibre lienee se työkalu, jolla e-kirjojen formaatteja pulautellaan ja sen FAQ:sta: http://manual.calibre-ebook.com/faq.html#what-are-the-best-source-format... "In order of decreasing preference: LIT, MOBI, EPUB, FB2, HTML, PRC, RTF, PDB, TXT, PDF". LaTeX-koodista html:ää saa latex2html:llä, mutta se ei kaikkia erikoisuuksia tukenut, kun viimeeksi, tosin aika kauan sitten sitä vilkaisin. Html-editori voisi siis olla e-kirjojen formaatin kannalta paras.
Mutta tuo oikeastaan esimerkkinä, että tuossa olisi melkoinen nysvääminen ja ensinnäkin tutkiminen. Lulu.com:lla oli ainakin 2010 sopimus jonkun ruotsalaisen painon kanssa ( http://connect.lulu.com/t5/General-Discussions/Is-there-a-Lulu-Printer-i... ) ja heillä taitaa lähes ainoana olla valmis pitkälle automatisoitu systeemi sekä painetun että e-kirjan tuotantoon.
Muuten kyllä hyvä ja kannatettava idea.
Kiitos vinkeistä. Itse olen vasta juuri löytänyt Latex -ajattelun. Kolahti minuun.
Voisiko Latex (tai vastaava) olla html:n seuraaja, vai kahlitseeko se lopulta innovatiivista ajattelua? Toisaalta juuri tuo ilmaisun kahlitseminen itsessään voi tehdä siitä menestyvän: Vallitsevia ajattelun valtarakenteita ei tarvitse muuttaa.
Edistäisikö Latexin käyttäminen uudentyyppisten hakualgoritmien, joissa vain sumeasti haetaan merkitystä tai sisältöä, käyttöönottoa?
LaTeX ei sinänsä niin kovin merkittävä ole. Se on mark-up-kieli, kuten html, mutta sillä on pidempi historia ja järkyttävä määrä oheisroinaa CTAN:ssa (Comprehensive Tex Archive Network, jos oikein muistan, katso myös vertailun vuoksi CPAN). LaTeX on ajalta, jolloin paperisivulle tulostus oli päämäärä ja sen takia sitä voisi sanoa sivuorientoituneeksi, kun taas html on geneerisempi. Näiden jälkeen tuli sgml, jonka keskeisiä ajatuksia oli, että siitä olisi helppo tuottaa näyttö- tai tulostusformaattisidonnaisempia tiedostomuotoja. Se on kuitenkin käsittääkseni vähän hyytynyt haasteen megalomaanisuuden edessä. Ja sitten on xml ...
Vähän samanlaista vääntöä kuin ohjelmointikielten parissa. LaTeX on vähän kuin C ja sen alla oleva TeX kuin assembler.
Noin pääosin LaTex on eräs niistä Unix/Linux - maailman aarteista, ja sellaisenaan kuluttajamarkkinoita paremmin tunnettu teknillistieteellisissä piireissä. Varsinkin matemaatikoille se on pitkään ollut kovin tärkeä työväline kirjallisen materiaalin tuottamiseen.
Mistä Veikko kirjoitat on kuitenkin kertaluokkaa merkittävämpi asia, ja kiteytät sen hyvin juuri ennen lähdeluetteloa.
Teollisuuden palveluksessa olen joskus toteuttanut raportointijärjestelmiä, joissa on hyvinkin käytetty näitä työkaluja osana sitä prosessia, joka alkaa vertauskuvallisen napin painalluksesta ja päättyy uunituoreeseen ja reaaliaikaiseen tuotannonohjausraporttiin.
Simple problem ja simple solution.
Ehdotuksessasi pidän erityisesti tuosta autentikointiosiosta, sillä olet ottanut huomioon erään tärkeän seikan. -Itse lähdin muun muassa Puheenvuorosta muutamien kuukausien mietintälomalle, mutta kuinka ollakaan käyttöehtoihin tehtiin hiljattain pieniä muutoksia. Heikkolahjaisempikin taiteilija on hieman primadonna, mitä tulee näihin oikeuksiin...
Käytän LaTexia myös töissä ja etenkin kun tahdon keskittyä sisältöön, en muotoiluun (LaTex-pohja tekee sen puolestani) ja koska olen parantumattomasti ihastunut eräisiin LaTex-fontteihin ja ylipäätään ulkoasuun. Viimeksi tein yhden RH teknisen dokumentin ja sitten yhden projektiassignmentin ja työn alla yksi laaja asiakirjakokonaisuus.
Ei minulla ole aikaa eikä mielenkiintoa eräiden muiden tekstinkäsittelyohjelmistojen parissa - en niitä aikanaan oppinut, enkä taida ehtiä nykyisinkään. Niiden 'approach' on kovin erilainen.
“Niiden 'approach' on kovin erilainen”
Juuri tuo 'approach' kolahti minuun. Jotain fundamentaalista koko ajattelutavassa ja suhtautumisessa viestiin, jonka aikoo tuottaa kirjaimin ilmaistavaan asuun, pitää muuttaa tuottaakseen (Latex) viestin.
Minä kun olen synnynnäinen taivaanrannan maalari, niin osaltani syvällisin oivallus muodostui LaTexin strukturoidusta lähtökohdasta.
Se pakottaa minut jäsentelemään ilmaisuani, so. miettimään ylipäätään mitä olen tekemässä ja mitä tahdon viestilläni ilmaista. Tämän tehtyäni voinkin sitten keskittyä täysipainoisesti varsinaiseen sisällöntuottamiseen.
Mikä parasta, silmilleni ei jatkuvasti hypi erilaisia "helpereitä" enkä joudu käyttämään murto-osaakaan siitä ajasta, mikä joidenkin laajemmin suosittujen työkalujen parissa menisi asemointiin ja vallankin automaatti-sellaisen korjaamiseen.
Tämän sanottuani myönnän, että on paljon ihmisiä jotka tulevat toimeen toisenlaisten välineiden parissa.
Kiitos kirjasta!
- Mikä estää minua lähettämästä kirjaasi [ruotsalaiselle] palveluntarjoajalle ja saamasta painetun version paluupostissa.
Tapahtuuko avoimen kirjallisuuden osalta sama kehitys kuin musiikin kanssa on käynyt. Siitä tulee sen verran isoa bisnestä, että mehukkaimmat tuotot saavutetaan lobbaamalla uusia kieltolakeja kirjojen kopioinnin varalle, sen sijaan että raha käytettäisiin itse bisneksen kehittämiseen.
Autentikointi. Autentikointiketju. – Tämä lienee jotain sen verran uutta, että mullistavimmat keksinnöt ovat tekemättä. – Voi olla myös aivan väärä lähestymistapa.
Terve!
Jos puhe on Z & E:stä, niin mikään muu ei sitä estä kuin taiton lievä keskeneräisyys...päädyin "release early and release often" - filosofiaan. Saattaa hyvin olla, että painossa tulisi akuutti hikka, kun nippu nollia ja ykkösiä tuupattaisiin linjalle.
Autentikoinnin kannalta kyseessä on tietysti monimutkainen asiakokonaisuus. Jonkinlainen ulottuvuus on siinä, että rajanveto tekstin tuottamisen ja sillä tapahtuvan ansainnan jakoperusteissa ja toisaalta tekstin 'omistajuudessa' on askarruttanut minua siinä vaiheessa, kun pohdin miten lähestyn julkaisemista ja mitä siltä haen.
Olen tullut aavistuksen pessimistiseksi eräiden kehityslinjojen suhteen. Liiketoiminnan intressit on turvattava - tietysti - mutta joskus on sellainen tunne, että tahdotaan omistaa myös jotakin lähtökohtaisesti vapaata.
En mene tämän syvemmälle niihin pähkähulluihin patentointihankkeisiin, joita olemme saaneet nähdä varsinkin ohjelmistoteknologioiden puolella. On kuitenkin selvää, että avoimen kirjallisuuden puolella on potentiaalisia karikoita.
En hämmästelisi, jos liuta juristeja tälläkin hetkellä hakisi omistajuutta jollakin aasinsillalla sellaiseen materiaaliin, joka ei toimeksiantajilleen totisesti kuulu. Aikakautemme on sellainen, että mikään ei hämmästytä.
Tämä maailma keskittyy tekijänoikeuksiin vinoutuneesti. Kun näkee sen kertakäyttökulttuurin minkä uhreja olemme, tulee mieleen: olisiko aika myös tekijänvelvollisuuksille. (Viittaan tässä mm. tahalliseen vanhentamiseen kuten esimerkiksi tulostinmarkkinoilla).
Selasin Z & E kirjaasi lähinnä teknisenä suorituksena.
En tunne lukulaitteiden käyttäytymistä, mutta pdf'ssä jäin kaipaamaan paluulinkkiä: Jokaisen jutun lopussa, sivun alareunassa, voisi olla linkki "Palaa hakemistoon". Tuo linkki veisi hakemiston siihen kohtaan, jossa on linkki kyseiseen artikkeliin. Tällä tavalla hyppiminen eri artikkeleiden välillä olisi kätevää. Paperikirjaversio ei tietenkään tarvitse tätä linkkiä.
Saatanpa vielä lukeakin kirjasi.
Kirjoitusta ei ole olemassa ilman autentikointia. Tai ainakin sen sisältö jää merkityksettömäksi, arvottomaksi. Tämä on sosiaalinen ilmiö. Pari esimerkkiä valaissee ajatuksiani.
- - Soitin sinulle Mattilan koulun viidennen luokan bändin uusimman kappaleen. Mitä pidit?
- No jaa...
- Ha. Tämä olikin [Madonnan] uusin vielä julkaisematon kappale.
- Hä! Todista se. (Autentikoi teoksen alkuperä.)
Teoksesta maksetaan sen arvon mukaan, ei sisällön. Tämä arvokauppa onkin parasta bisnestä, koska tuotantokustannukset ovat nolla tai ääretön (ei rahalla mitattavissa). Olemme matkalla kohden arvoyhteiskuntaa.
- Annapa ketulle kirja, jotta se sivistyisi sanasta. Mahdoton yhtälö. Hän elää luonnon säännöillä, "jumalan sanan" mukaan. Opetapa sitten ketulle tuota "jumalan sanaa", rangaistus tulee jokaisesta virheestä. Ja kas, kettuhan alkaa oppimaan.
- Ajattelepa ihmistä silloin kun hän eli luonnon mukaan, sutena susien kanssa ja kettuna kettujen kanssa. Olisiko häneen tehonnut toisen ihmisen puhe, joka toisi sivistystä yhteisöön? Mikä olisi voinut olla se auktoriteetti, jonka sana olisi tehonnut?
Kirjoituksen arvo tulee "ylemmältä taholta". Sitä ei voi ostaa eikä myydä.
Tähän vielä täsmennän, että "ylemmällä taholla" tarkoitan yhteiskunnan kehityksen seuraavaa tasoa. Se on täällä keskuudessamme mutta emme näe sitä.
Kehityksessä ei voi hypätä eteenpäin vaan siihen on kasvettava, elettävä sisään, sukupolvi sukupolvelta. Juuri tästä syystä massoille suunnatut hömppäohjelmat ovat äärimmäisen tärkeitä. – Ilman BigBrotheria ei Facebook olisi mahdollinen. Ilman matkittavissa olevaa mallia itsensä kokemisesta julkisena henkilönä ei kukaan avaisi Facebook tiliä.
Facebookin idea on ollut keskuudessamme jo parikymmentä vuotta: bash komento: wall, Facebookin seinä! Siitä tuli hitti vasta kun yhteisö oli kasvanut ottamaan sen vastaan.
Minä en oikein ymmärtänyt autentikoinnin tarpeellisuutta ja mielestäni se oli laitettu väärään kohtaan.
Kirjoittajalle jää "lähdekoodi", tässä tapauksessa LaTeX-formaatissa ja hän lähettää siitä luodun "binäärin" pdf- ja ehkä html-formaatissa "jakelukeskukseen", kauppaan tai kustantajalle. Muut formaatit voi muljata myöhemmin. Tekijyys on helposti todistettavissa ja oikeuskäytännössä siitä on hyvin harvoin riidelty ja silloinkin yleensä vain, kun on ollut mukana salanimien käyttöä yms. sotkua.
Autentikointia voitaisiin käyttää ostajan ja keskuksen/kaupan välissä samaan tapaan kuin rpm-paketit allekirjoitetaan ja sitä verrataan julkiseen avaimeen. Pdf:iin on pöpöjä ympätty, että siinä mielessä joo, mutta muita syitä vähän vaikea keksiä. Lisäksi tiedostoformaatin ja lukuohjelmien pitäisi tukea tiedostoon upotettua allekirjoitusta.
Noin hommat on tähän mennessä toimineet. Valitettavasti tekijältä on vaadittu aika moninaisia taitoja. Kirjailijan urani alussa kyselin kuka tekee taiton ja sen vaikutuksesta palkkioon. Olisi ollut puolet pois ja siitä lähtien lähetin painovalmiina. O'Reillyllä oli muistaakseni aikoinaan sgml-pohjat, joita kaikkien piti käyttää tai olla taittamatta, mutta en suoraan ole ollut tekemisissä eikä ne pohjat tainneet olla julkisessa jaossa. Siihen aikaan sgml tarkoitti kallista suljettua ohjelmistoa. Sen jälkeen olen osittain sekaantunut pariin käännöskirjaprojektiin ja ainakin toisessa olisi pitänyt käyttää Pagemakeria.
Siinä mielessä tuo avoimen tiedostoformaatin ja julkisten pohjien käyttö olisi aika radikaali ja hieno juttu. Tai, hei olikos jollain matemaattistieteellisellä julkaisulla jo julkiset LaTeX-pohjat?
Mitä tulee seuraavan sukupolven ekirjaan, niin formaatista riippumatta minua kiinnostaisi sellainen tekninen ominaisuus, että ekirja osaisi "tarkistaa netistä onko tuoreempi versio julkaistu" ja huomauttaisi tästä mahdollisimman epäintrusiivisesti.
Tarkistussummavertailu tai muu, ehkä jo digitaalisiin allekirjoituksiin liittyvä versiointi olisi tässä mahdollinen ratkaisu.
Oma meijeritalous ojassa - minun kirjani ei 'valmistu' koskaan, se vain päivittyy. Miten tiedottaa lukijoille uusista versioista ilman spammilistoja?
Teknisesti ongelma on jo ratkaistu. Repo-palvelin pystyyn, asiakkaille repon määrittelyt ja yum tai apt-get "auto-update".
Käytännössä kuitenkin varsin tyhmä ratkaisu. Tuskin kukaan on kiinnostunut, jos olet pilkun paikkaa vaihtanut ja päätät julkaista uuden version. Mistä lukija tietää, että vain pilkku on siirtynyt ja hänen oletetaan lukevan koko tekstin ja huomaavan pilkun siirroksen.
Mietin vähän samantapaisia ZFS-sarjaani ( http://rkoski.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/91407-zfsn-evaluointia ) aloittaessa. Ensin täydensin ensimmäistä ja ajoittain varovaisesti muutin esittelyissä näkyvää kokonaisuuden alkua. Ei toiminut. Se mikä toimii on, julkaise järkevä, pieni kokonaisuus kerrallaan. Ajoittain voisi julkaista kokoelman
Jatkosarjat tyyliin Dickens tai ZFS on suunniteltava vähintään löyhästi etukäteen varautuen välillä julkaisemaan täytemateriaalia ja jos sankari juuttuu umpikujaan, voi waltarimaisesti jatkaa luottaen lukijan mielikuvitukseen tyyliin: "epäinhimmillisistä koettelemuksista selvittyään sankarimme jatkoi normaalisti..", ups, pitiköhän tuokin nyt kertoa..
Niin kyllähän päivityksellä tulee olla merkittävä muutos sisältöön, enkä oikein jaksa uskoa 1-2 päivitystä (vuodessa) tiheämpään tahtiin. Silloinkin kyseessä tulisi olla vähintään kymmenkunta uutta lyhyttarinaa, tai vähintään yksi laaja novelli (satakunta sivua). Oikoluentaahan voi tehdä sinällään koko ajan.
Repository kyllä hoitaisi asian sinällään, mutta kun on kyse yhdestä tiedostosta ja mahdollisesti kirjavista lukulaitteista, niin ehkei sittenkään eräitä alustoja lukuunottamatta - ehkä hieman järeä ratkaisu.
Toisaalta ne "toiminnallisuudet" mitä PS ja sen laajennuksiin on tehty, ovat tupanneet olemaan usein niitä ei-toivottuja ominaisuuksia.
Pysyttäydyn silti ajatuksessani täydentyvästä kokoelmasta, vaikka onkin totta että siihen liittyy paljonkin ei niin suoralta kädeltä havaittavia mutkia.
Ymmärsin niin, että kirjasi novellit oli jo julkaistu puheenvuoron puolella, mutta poistit ne. Voitko hieman avata syytä poistoon ja miksi et julkaisisi blogin muodossa uusia novelleja? Sehän olisi varsinaista "release early and often" -linjaa.
Joitakin tarinoita oli tosiaan Puheenvuoron puolella. Mutta ne eivät kenties löytäneet joko lukijaansa tai sitten kanava oli väärä. (Heh, olenpas itsevarma).
Tahdoin sitten keskittyä kokonaan kirjoittamiseen ja muutamaan muuhun puuhaan. Blogit ja keskustelualueet ovat tietysti koukuttavia, niinpä oli tarpeen ottaa etäisyyttä. Tuli työasioitakin, eikä voinut iltaöitään valvoa. Pidin taukoa Puheenvuorosta.
Tarinoitteni sisältö ei ehkä ole järin relevanttia päivänpolitiikkaan tai muihin reaalimaailman asioihin. Niin hauskaa niitä on kuitenkin ollut raapustella, että siitä (koukusta) en päässyt enkä tahdo päästä eroon.
Sinulle olisi ehkä joku kirjallisuuspiirin tapainen sopiva. En tiedä onko sen tyyppistä blogi-sivustoa jo olemassa, mutta kai tätä vapaavuoroakin voisi käyttää, jos parempaa ei löydy.
Itse olen kyllä lukenut aikoinaan melkoisen kasan kaunokirjallisuutta, mutta se limittyi 18-vuotiaana englannin opiskeluun, myöhemmin ruotsin ja sitten yritin saksaa, mutta se ei enää onnistunut liian korkean kirjallisen vaatimustason ja alhaisen kielitaidon takia. Laiskuus ja saksan vähäinen merkitys vaikuttivat myös. Tainnut mennä jotain 20 vuotta lähes kokonaan ilman proosaa. Jotkut väittää ohjelmakoodia oudoksi runoudeksi ja olen vähän sillä tiellä.
Meilläkin on siis aika erilaiset tavoitteet. Tein muuten sellaiset liikkeet, että flugin (Linux-käyttäjien yhdistys) postituslistalla kerroin kirjoittavani täällä ja sama tiedotus www.raimokoski.com :ssa. Toin siis "kaverit" mukaan tänne. Varmaan muitakin porukoita mahtuu. Sinulla on louhessa virtuaaliservo ja minulla ihan fyysinen palvelinhotellissa ja kotona kaksi julkisena, mutta täällä on alusta ja jonkinlainen yhteisö jo valmiina ja ylläpidettynä.
Joskus kirjoittelinkin muutamaan harrastekirjoittajien forumiin, mutta niissäkin oli ongelmana palautteen vähäisyys. Joskus 80-luvulla julkaistiin Gaudeamuksen toimesta sellainen opus kuin "Kirjailijan työhuoneessa", jossa käsiteltiin kaikkea sitä mikä kuuluu kirjoittajan arkeen. Siinä tuli ilmi, miten kritiikistä pahin on se mitä ei tule - siis absoluuttinen, jäätävä hiljaisuus.
Tähän olen törmännyt lähes poikkeuksetta. Siksi onkin ollut varsin arvokasta saada palautetta (kuten toisessa threadissa).
Onhan selvää, että kirjoittaja laatii tekstinsä luettavaksi. Lienee normaalia vaihdella optimismin ja toisaalta nolostumisen välillä, kun omia tekstejään yrittää lueskella. Toisinaan noste on hyvä, ja tekstiin uskoo. Sitten on niitä päiviä, jolloin hävettää: pitikin mennä tuokin laittamaan näkyviin...
Ylipäätään kirjoittaminen eri muodoissaan ja nykyiset kanavat eritoten asettavat harrastajalle suuriakin haasteita. On osattava myös markkinointi, mutta se tuntuu tyrkyttämiseltä. Julkaiseminen on ylipäätään yhtä hankala asia kuin lyhyin tekstini (Tarkk'ampuja); en vieläkään tiedä miksi sen kirjoitin, saati mitä se tarkoittaa.
Intuitio sanoo, että karikoista huolimatta tulisi nähdä murros ja kääntää se kirjallisuuden eduksi. Harrastajien marginaalituotanto komplementoi "oikeaa ja virallista" kustannustoimintaa, ei suinkaan syö siltä markkinoita.
Kerran olin lähellä hyödyntää NVL:n arviointipalvelua. Mutta se jäi, niinkin triviaalista syystä kuin oikuttelevasta tulostimesta.
Autentikoinnissa on kyse lukijan ja kirjoittajan välisestä suhteesta. sen luotettavuudesta, uskottavuudesta ja pysyvyydestä.
- Kuvittele lukeneesi [Vaimo] Sariolan kirjoittama kirja. Sitten paljastetaankin, että kirjoittaja oli joku muu. Muuttuiko lukukomus toiseksi, entä kirjan markkinahinta. Teksitihän ei muuttunut kirjaimen vertaa. Oliko lukijan "oikeuksia" rikottu?
Käyttämäni termi voi olla täysin väärä ja johtuu vain sivistymättömyydestäni. Todellisessa elämässä kaupalliset nettijulkaisijat keksivät kukin omaan käyttöönsä sopivimman© termin® tai tuotemerkin™.
Käytännössä on vain kyse julkisen instituution, esim Google tai Microsoft, esittämästä väitteestä, että täsmälleen tunnetulla hetkellä kirja on ollut täsmälleen tunnetun henkilön hallussa. Perimmältään kyse on katu-uskottavuudesta.
Väitteeni autentikoinnin tarpeellisuudesta perustuu vain intuitioon, visioon tulevaisuuden yhteiskunnasta. Vaihtoehtoisista malleista tarvitaan keskustelua. Tämä on minun kontribuutioni. Näkemys voi olla oikea tai väärä. Todennäköisemmin väärä kuin oikea, koska kehitys luonteensa mukaisesti valitsee standardin sadoista kilpailevista vaihtoehdoista.
Meidän on tehtävä tulevaisuus.
- Yhteiskunnan rakentama tulevaisuus voi luonteensa mukaisesti perustua vain aseille ja pakolle. Näin on käynyt esim musiikkioikeuksien kanssa: Poliisi tunkeutuu kansalaisten koteihin, jotta näiltä saadaan otettua omaisuus virtuaalioikeuksien omistajille; jos käteistä ei löydy, vankeus odottaa. (Rikkaat selviävät rahalla, köyhät menevät vankilaan.)
Mikä on kirjoittajan (sanaton) viesti lukijalle, jos hän kirjoittaa vain sillä ehdolla, että halutessaan voi lähettää poliisin lukijan kotiin takavarikoimaan kirjan ja lisäksi yhteiskunnan ulosmittaamaan kirjoittajan palkka?
Ensisijaisesti autentikointi on kirjoittajan yhteys kirjan ostajaan. Se voi olla kirjoittajan, tai automaatin tekemä lisäys lopulliseen painotuotteeseen.
- (Esipuheeseen painettu) kirjoittajan käsinkirjoitettu ja päivätty tervehdys nimetylle kirjan ostajalle.
- Vaikkapa esipuheena oleva kuva päivän iltasanomien etusivusta, joka kertoo kirjan olevan enintään noin vanha. (Manuaalit.) Samankin kirjan eri kappaleet ovat markkinoilla eri arvoisia sen mukaan, kuinka vanha kyseinen kappale on.
- Edellistä vastaava tunniste joka kertoo kirjan olevan vähintään noin vanha. – Jos tilaat tänään saat arvokkaamman kappaleen kuin, jos tilaisit huomenna.
- Se voisi olla kirjan viimeisen kappaleen lisääminen valmiiseen tuotteeseen. (Se kappale, jossa paljastetaan murhaaja.)
- Vaikka kirja on fyysinen esine, ei tunnisteen tarvitse olla fyysistä luontoa. (Kysytään ostajalta mitä hän arvostaa kirjassa.)
Ilman tällaista lisäarvoa kirja olisi verrattavissa lähinnä nippuun Googlesta tulostettuja sivuja.
Minulla on aika erilainen suhtautumistapa kirjaan. Se tosin on hieman mietinnän alla ja täällä kirjoittamani jutut ovat sitä aika paljon muokanneet. Aika keskeisiä mietelmiä oli Henri Mommon blogiin vastattu:
==========
"Ymmärrän e-kirjan kätevyyden tietokirjapuolella"
Ne eivät ole käteviä.
Minulla lähinnä e-kirjaa olevat on Linux Journalin sähköiset versiot. Joskus viime vuosituhannella tilasin sitä paperisena, mutta se jäi, kun se oli niin hankalaa. Sähköisenä olen tilannut sitä kolmatta vuotta ja ilman minua ja muita sähköisen version tilaajaa lehti olisi kuollut. Paperisena sitä ei enää ole. Tietolähteenä ne ovat kuitenkin selvästi huonompia kuin http://www.linuxjournal.com , jossa on kaikki paitsi parin uusimman lehden sisältö. Huomasin asian taas, kun piti etsiä Doc Searlsin erästä artikkelia. Ei montaa klikkausta, niin sain listan hänen artikkeleistaan ja etsiminen oli nopeampaa.
Otetaan toinen esimerkki. Kirjoitin äskettäin pienen tutkielman Solariksen ZFS:n dokumentaatiosta: http://rkoski.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/91770-zfsn-evaluointia-1... . Siinä esitellään ja vertaillaan eri tasoisia netissä olevia tietolähteitä ja viitataan niihin käyttäen esimerkkinä yhtä mielenkiintoista kysymystä. Tuo tutkielma olisi arvoton paperilla tai rajoittuneessa e-lukijassa. Linkkejä seuraamalla se kattaa samalla koko aihealueen ja painettuna ko. dokumentaatio olisi varmaan yli 1000-sivuinen. Oraclen opas löytyy myös pdf:nä, josta tarkistin sen sivumäärän.
Paperinen tai e-kirja soveltuu vielä keskiasteen koulutukseen asti, mutta huonosti tutkivaan oppimiseen.
=========
Tuosta voi sitten vielä jatkaa, että kiinnostaisi kokeilla vähän samaa kuin se köyhä muusikko puheenvuoron puolella eli laittaa täällä tilonumero esiin ja pyyntö pienestä korvauksesta, jos tuottamani teksti on ollut hyödyksi.
Eli kaikenlaista ajatusta liikkeellä.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 24 kommenttia